Hetkiä kesältä

Ehkä nyt on viimeistään aika muistella mennyttä kesää, koska syksy alkaa, ei uhkaavasti, mutta hiljalleen lähestyä. Millä mun kesä alko? Kesätöillä Kiljavalla. Alkujännityksen jälkeen (joka ehkä kuitenki tais kestää läpi koko kesätyöjakson) se suju loppujen lopuks ihan kivasti. Yhessä ohjelmassa mä esitin jotain Missi Lottaa karmeiden pinkkien meikkien ja blondin peruukin kanssa, ja niiden lasten täyty valasta mua sisäisestä kauneudesta. Mun oli pakko listata ylös muutamia asioita, mitä ne mulle, typerälle blondimissille kerto kauneudesta:

• Persoonalla on enemmän merkitystä, ku ulkonäöllä
• Sisäinen kauneus on sitä, et on kiltti ja ystävällinen toisille
• Luonnosta saa kauneuden, kaikki ollaan tultu äitin mahasta! (? :D ihana!)
• Pitää käyttää luomuu ja eläinkokeetonta (PARAS LAPSI <3 ! )
• Jos tytöt ei piereskele, ne paisuu pulleeks

Missi Lotan lisäks mä pääsin myös mm. Harry Potterin, avaruusstylistin ja Chimchar-Pokemónin rooliin! Oujee! 

 Vaikkei lapset oo se mun ykkösjuttu, niinkun toisilla, esimerkiks mun työkavereilla, joista tyyliin 70 prosenttia opiskeli opettajaks - hehheh, mä oon nyt jälkeenpäin ihan kiitollinen siitä, että mä pääsin kokeilemaan leirihommia! Enkä kyllä sulje pois ollenkaan sitä, että joskus tulevaisuudessa lapsosten kanssa vois touhuta enemmänkin. Kai se tois tietynlaista vastapainoa tähän aikuisten (joopajoo, minäkö aikuinen?) karkeeseen ja synkkään elämään. Onhan niillä lapsilla sitä kadehdittavaa elämänriemua vielä, kun ei tartte huolia huomisesta.
Mun kesän ensimmäinen "tää on mun kesän paras juttu" oli se, kun mä hyppäsin pyörän selkään ja me ajeltiin broidin kanssa cebareilla Porvooseen systerin luo, jonne jäätiin ex-tempore yöks. Siis se Porvoo oli se paras juttu. Mun piti olla seuraavana aamuna Kiljavalla 8.30 (eipäs pitänytkään, vaan vasta klo 10, mutta enhän mä sitä hölmönä muistanut...) ja meijän piti siis ajaa samana iltana jo Kiljavalle. Yheksältä illalla pitkän ajomatkan jälkeen mä ja broidi oltiin kyllä jo hitusen väsyneitä ja mun loistoideasta mä päätettiin jäädä yöks. Oon vieläkin onnellinen sen illan vuoks. Me ei olla koskaan, minä, Teemu ja Saana varmaan vietetty ihan vaan kolmistaan aikaa. Broidilla ei ollu muuta ku ajokamat, mutta onneks mun kollarit mahtu senki jalkaan! (Mitenniin käytän unisex-vaatteita?) Systerillä oli törkynälkä, mut eihän nyt joskus 22 jälkee mistään enää mitään saanu... paitsi pitsaa :P Pyöräiltiin Porvoon tyhjiä katuja pitkin keskustaan pitsalle ja takasin. Meillä oli kivaa, ja se ilta kyllä jäi mieleen. Sisarukset on parhaita.
Mä menin vielä uudestaan Saanan luo sitten sen työviikonlopun jälkeen. Sekin kyllä oli parhautta. Olin viime kesänäki, ja kyllä mä vaan oon sitä mieltä, että Porvoossa täytyy käydä joka kesä. Me tehtiin taas ite maailman parasta suklaajäätelöä, jossa oli keksi- ja suklaapaloja. Kasvimaitoa käytettiin, mutta kananmunalle ei vielä keksitty korviketta. Mulla on projektina tehä jäätelöä vegaanisena, mutta ehkä mun täytyy vaan luovuttaa ja investoida jätskikoneeseen ollakseni eläinystävällinen, että se jätski onnistuis. Nojuu, mitäs muuta me tehtiin. Juu, toisena aamuna herättiin aamu-uinnille Saanan kavereiden kanssa. Toisella kaverilla oli aurinkolasit päässä, kun me käteltiin, enkä mä nähny sen silmiä. Siinä mä aloin pohtimaan, että kyllä ne silmät vaan on sielun peili. Tai emmä tiiä sielun peilistä, mutta jos ei silmiä nää, niin eihän sitä kadulla tunnistas, jos vastaan kävelis... Pyöräiltiin paljon, minä Saanan kämppiksen pyörällä, joka oli itsessään niin jotain kokemuksellista!, shoppailtiin kohtuudella, tehtiin aamulla smoothiet ja nautittiin ne auringonpaisteisella parvekkeella ja syötiin vähän lisää jäätelöä. Valkosuklaa-kirsikkajäätelö jäi mun mieleen... :) Toisena iltana me nähtiin ihan varmasti tulikärpäsiä. Mä luulin, että niitä on vaan Disneyn elokuvissa. Porvoo, oot ihana, sisko, oot ihana!
Seuraava "tää on mun kesän paras juttu" oli puolen vuoden näkemättömyyden jälkeen, kun Tuutu tuli Lahteen majailemaan taas mun luo, kun asuin siis pari viikkoa tanssiopella kissavahtina, miu! Mitäs me tehtiin, no meis on yhteistä se, et tykätään löhöö ja kattoo telkkaa. Sitähän me sit tehtiin. Pitsatkin pyöräytettiin, ja toteen, että tofu on tosi tosi hyvää pitsassa, mums! Miu, mums... mistä näitä nyt yhtäkkiä tulee? Joo, lisää läskeiltiin, ku Lennu tuli kylään ja tehtiin vegaanisia suklaakorvapuusteja! Lennu joo tuli ja musta vaan oli erittäin huvittavaa, et likat ei ollu nähny vuoteen, ja sit kun ne näki, niin ei ne kiljunu ja halaillu, vaan morotti ku mitkäki äijät: "moo" "mooi". Ja sit Lennu vaa liitty meijän sohvalöhöilyyn. Niin hauskaa musta! :D Santa Fe:stä varattiin oikeen pöytäkin ja mentiin sit sinne! Sen jälkeen viel kahville broidin luo #laurinparveke (toi on tosi hauska vitsi) ja sieltä sataman kautta kotiin kattomaan leffaa... joka mun kohalla muuttu vaan nukkumiseks. Enivei, tässä pari hassua kuvaa! :)

Rakastan näitä tyyppejä, ja ne kyllä toi aurinkoa mun kesääni! Kuvia tolta meidän jännittävältä reissulta napsi enimmäkseen Lennu, jonka muita otoksia, elämää ja Jenkkilän reissua voi seurata täällä! 

Me tutustuttiin uudelleen mun entisen parhaan kaverin kanssa parin vuoden tauon jälkeen keväällä, ja kesällä taas nähtiin yks yö. Se yö käänty pian aamuks, ja me löydettiin meidät istumasta sen kerrostalon katolla sumppia hörien ja heräilevää Lahtea ihmetellen. Juttu vaan ei ottanu loppuakseen, kun puhuttiin ummet ja lammet ja suunniteltiin suuria. Puol kuuden maissa mä lähin auringonnousun saattelemana hymyssä suin kotiin nukkumaan. Olin viettäny taas yhden muistelemisen arvosen hetken kesän aikana. Päivää ennen mun reissuun lähtöä Camilla tuli vielä meille yöks. Kello oli jo lähemmäs yhtä yöllä, kun se pimpotti ovikelloa. Yöihmisiäkö? En usko, pelkkä tikittävä kello ja kiireaikataulut... Mur. Saunottiin, zippailtiin pelkät pyyhkeet päällä yöuinnille Ruuhijärven rannalle, nautittiin maaseudun kesäyöstä, juotiin mojitot, puhuttiin taas ummet ja lammet... oli mukava viettää jälleen yks yö valvoen aamuöille asti. Oon vaan onnellinen, et löydettiin taas toisemme. Kyllä ne oikeet ihmiset vaan palaa takasin, jos joskus on sattunu lähtemään... :)

Mun tän kesän unohtumattomin asia kuitenki oli Nordic Lights-reissu, josta mun täytyy kirjottaa ihan oma postauksensa. Ahdistun ja ressaan sitäkin, ihan niinku ressasin tätä kesäpostaustakin, koska en tiedä, millon mulla liikenee aikaa sen reissun perusteelliseen muistelemiseen. Aikaa ja motivaatiota. Pelkään, että unohdan joitain asioita, mitkä on muistamisen arvosia. No, suotta sitä on ressata.

Tässä tää kuitenki nyt, mun superfantsu kesäpostaus. Mitä vielä viimesiä kaiken tiivistäviä sanoja mä tähän keksin... Kokonaisuudessaan en ookaan mun kesälleni niin katkera, ku ennen kesää aattelin, että tuun olemaan. Muttei se paras ollut, näistä kesistä, mitä oon elänyt. Onneks se ei ollut mun viimenen.

Mä en tiedä mistä mä puhun

Päätin olla aavistuksen typerä, ja valvoa liian myöhään tänä yönä. Ja huomenna kaduttaa ihan vähäsen. Tapani mukaan kirjotan jälleen vailla minkäänlaista logiikkaa tai järjestelmällisyyttä tän tekstin, mutta kaipa se on sitä rehellisyyttä. Kirjottaa ja puhua putkahtaa mitä mieleen juolahtaa. Runollista, niinkun aina.
Typeryyttä totta totisesti, sillä aamulla mä varmaan seison keittiössä sormi suussa tuijotellen tokkurassa kahvinkeitintä ja mietin, miten se toimikaan. Pesinkö mä kasvot ennen vai jälkeen aamupalan? Mitä kaikkea mun pitikään pakata teatterireenejä varten koko päiväks mukaan? Mä oon aivan varmasti aamulla ihan ulalla, ja sit kun mun aivotkin herää niin alan panikoimaan. Hyvin luultavasti mä juoksen otsa hikisenä bussiin, kun mä etin avaimia vielä 3 minuuttia ennen bussin lähtöä. Näinköhän, sen näkee aamulla...
Kesä kuluu aina liian nopeesti, eikö? Silti musta tuntuu, että mä olin joskus kauan sitten Leirikesällä töissä, ja mä olisin viettäny Nordic Lights - reissulla ainakin kuukauden. Puolet kesästä mä manasin sitä. Siis kesää. Näin jälkeenpäin aatellen kun mä tarkastelen mun kesääni, se näyttää ihan kelvolliselta. Varsinkin, kun päällimmäisenä muistona on tanssireissu ja sen päättänyt eilinen spektaakkeli. Ja ne ihmiset. Mä ehkä vannon itelleni, että tän viikon (tai ehkä ens... tai ehkä tän kuun) aikana mä yritän saada aikaseks kirjottaa sellasta löpinää siitä reissusta, mut nyt mä vaan kirjotan... jotain muuta?
Eilen illalla mä varmaan tapoin kokonaisen kusiaissuvun seistessäni reilut puol tuntia koivun takana yleisöltä piilossa. Sitä se tanssijuus välillä on, mutta siitä huolimatta ihmeen koukuttavaa hommaa... Mä sain jotenki tosi hyvää energiaa esitykseen, kun yleisöä oli paikalla. Kai se adrenaliini vaan alkaa virtaamaan ja sitä vähän buustaa itteään esitystilanteessa ihan eri lailla, ku kenraaleissa.
Kahen pitkältä tuntuneen kuukauden jälkeen mä palasin vihdoin kotiin Outokumpuun. Että oli ikävä omaa kämppää ja omaa ihanaa pehmeetä isoa punkkaa! Jos vois, niin mä varmaan rutistaisin mun asuntoani, koska mulla oli sitä niin kova ikävä. Äl oo äl. Mulla ei oo koko mun Outokumpu-ajalla ollu kattolamppua, ja juuri ennen ku mä hyvästelin toukokuussa mun kämpän kesän ajaks, me löydettiin mutsin kanssa kaapin perukoilta entisen asukkaan vanha kattolamppu. Faijan kanssa keskellä yötä me se äsken tässä viritettiin paikoilleen. "Räjähdysetäisyydelle", faija sano, kun me saatiin se paikoilleen ja voi että sitä valon määrää, mitä tää kämppä sai! Nyt mä jaksan kaikki talven ja syksyn synkimmätkin illat ja yöt. Tästä eteenpäin aurinko paistaa lakkaamatta tässä asunnossa! Saanpa nähä - jo tää positiivisuus on musta kaikonnut, kun iskee syysväsymys...
Joo, kesä on ohi. Vaan valoa piisaa. Musiikki on parasta, tanssiminen on huippuu, ihmiset on ihanii, ja mä tunnen. Se riittää. Tosi tosi pelottavan taiteellista löpinää. Mä yritän olla oma itteni. Outokumpu auttaa. Täällä mä oon kotona. Kesä on ohi.